EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahoituksen alueellinen jako tehty – työryhmä miettimään tavoitteita aluekehityserojen tasaamiseksi

NordenBladet — Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi 30.9.2021 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 rahoituksen alueellisen jaon suuntaviivoista. Tulevalla ohjelmakaudella rahoitus jakautuisi hieman aiempaa tasaisemmin eri maakuntien välillä.”Päätös turvaa Itä- ja Pohjois-Suomen rahoituksen tason. Myös Etelä- ja Länsi-Suomessa on kuitenkin tukea tarvitsevia alueita ja päätös tasapainottaa hieman maan sisäistä rahoituksen jakaumaa”, kommentoi elinkeinoministeri Mika Lintilä nyt tehtyä päätöstä.Ministeri Lintilä nimittää lokakuussa Alueiden suunta -työryhmänAluekehityksen isossa kuvassa alueiden väliset erot ovat pienentyneet, mutta alueiden sisäiset erot kasvaneet. Myös Euroopan komissio on kiinnittänyt asiaan huomiota. Elinkeinoministeri Mika Lintilä nimittää lokakuussa Alueiden suunta -työryhmän. Työryhmän tehtävänä on määritellä tavoitteet aluekehityserojen tasaamiseksi ja rakentaa niiden pohjalta yhteisesti hyväksytyt aluekehityksen seurantavälineet ja -mittarit. Ne tukevat aluekehityksen tilannekuvan luomista. Työryhmän kokoaminen alkaa tulevien viikkojen aikana.”Tällaisen yhteisesti hyväksytyn aluekehityskuvan ja aluekehityserojen tasaamisen tavoitteiden puute on vaikeuttanut yhteisen tahtotilan löytämistä. Toivon työryhmän etsivän tähän tilanteeseen nykyistä kestävämpää ratkaisua”, elinkeinoministeri Lintilä sanoo.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory