Lapsilla on oikeus osallistua myös lainvalmisteluun – Lapsistrategia julkaisee lasten kuulemisen käsikirjan lainvalmistelijoille

NordenBladet — Kansallisen lapsistrategian keskeisenä linjauksena on lisätä lasten osallisuutta Suomessa. Osana lapsistrategian toimeenpanoa on tehty lasten kuulemisen käsikirja lainvalmistelijoille. ”Kansallisen lapsistrategian valmistelussa on koko ajan ollut lapsen oikeus osallisuuteen keskeisenä johtotähtenä. Lapsen oikeus osallisuuteen on myös yksi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen keskeisistä oikeuksista. Tämä käsikirja vie tätä asiaa eteenpäin lasten kuulemisen osalta”, toteaa kansallisen lapsistrategian pääsihteeri Johanna Laisaari.Käsikirjassa kuulemisella tarkoitetaan lapsen mahdollisuutta kertoa omia näkemyksiään, jotka perustuvat lapsella olevaan tietoon, ymmärrykseen ja kokemuksiin. Lisäksi sillä tarkoitetaan tapoja, joiden avulla lapsi voi näkemyksiään kertoa. Lasten kuulemista koskevaa tiedon tarvetta on nostettu esiin myös virkamiesten puolelta. Myös lapsivaikutusten arvioinnin laadukas tekeminen vaatii, että lapsia on kuultu arvioinnin aikana. Lasten ja nuorten kuulemiseen on todella monenlaisia tapoja ja niitä käsikirjassa käydään läpi. ”Lasten ja nuorten osallisuuden parempi ja laajempi toteutuminen on mahdollista vain, jos me aikuiset luomme edellytykset sille, että lapsen ja nuoret saavat ja uskaltavat kertoa asioistaan. Lapset ja nuoret haluavat ilmaista itseään ja vaikuttaa asioihin, kunhan siihen on tarjolla mahdollisuus ja välineitä. Meidän tehtävämme lapsistrategiassa on tarjota näitä välineitä”, arvioi pääsihteeri Johanna Laisaari.Osana kansallisen lapsistrategian toimeenpanoa julkaistaan lapsen oikeuksien toteutumista edistäviä käsikirjoja tukemaan mm. lainvalmistelijoiden työtä. Edellinen käsikirja julkaistiin elokuussa 2021, ja se käsitteli lapsivaikutusten arviointia lainvalmistelussa.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory