Alueellisen yhteistyön ohjelmat 2021–2027 tukevat raja-alueiden kilpailukykyä ja toimivia työmarkkinoita

NordenBladet — Valtioneuvosto hyväksyi Suomen osallistumisen seitsemään Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmaan eli Interreg-ohjelmaan. Ohjelmilla tuetaan rajat ylittävää, valtioiden välistä ja alueiden välistä yhteistyötä. Ohjelmat ovat osa EU:n tulevaa alue-ja rakennepolitiikan ohjelmakautta ja niitä osarahoitetaan Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).Ohjelmilla edistetään alueiden kokemusten vaihtoa ja hyvien käytäntöjen leviämistä. Näin voidaan merkittävällä tavalla vaikuttaa alueiden, erityisesti raja-alueiden, kilpailukykyyn ja taloudelliseen kehitykseen. Tarkoitus on myös edistää rajat ylittävien työmarkkinoiden toimivuutta. Lisäksi ohjelmilla pyritään vahvistamaan koko Itämeren aluetta eurooppalaisena ja globaalina talousalueena sekä löytämään uusia ratkaisuja ja malleja pohjoisten harvaan asuttujen alueiden kehitysongelmiin. Ohjelmat valmistellaan niihin osallistuvien maiden ja alueiden yhteistyönä. Kaikkien ohjelmaan osallistuvien maiden tulee hyväksyä ohjelma kansallisesti, jonka jälkeen ohjelmat lähetetään Euroopan komission hyväksyttäviksi.Valtioneuvoston 16.9.2021 hyväksymät ohjelmat, niihin osallistuvat maat ja rahoitus:Interreg: Rajat ylittävä yhteistyöAurora: Suomi, Ruotsi ja Norjakokonaisrahoitus 160,8 milj. euroa, josta EU-rahoitus (EAKR) 93,8 milj. euroaCentral Baltic: Suomi, Ruotsi, Viro ja Latviakokonaisrahoitus 158,5 milj. euroa, josta EU-rahoitus (EAKR) 126,8 milj. euroaInterreg: Valtioiden välinen yhteistyöNorthern Periphery and Arctic: Suomi, Ruotsi, Irlanti, Norja, Islanti, Färsaaret ja Grönlanti (ohjelmakauden kuluessa mahdollisesti Skotlanti, Pohjois-Irlanti ja Venäjä) kokonaisrahoitus 67,3 milj. euroa, josta EU-rahoitus (EAKR) 43,8 milj. euroaInterreg: Alueiden välinen yhteistyöInterreg Europe: koko EU, Norja, Sveitsi kokonaisrahoitus 474,4 milj. euroa, josta EU-rahoitus (EAKR) 379,5 milj. euroaInteract: koko EU, Norja, Sveitsikokonaisrahoitus 45,0 milj. euroa, josta EU-rahoitus (EAKR) 33,8 milj. euroaURBACT: koko EU, Norja, Sveitsi, EU-ehdokasmaat eli ns. IPA-maat: Albania, Pohjois-Makedonia, Montenegro, Serbia, Turkkikokonaisrahoitus 103,0 milj. euroa, josta EU-rahoitus (EAKR) 79,8 milj. euroaESPON: koko EU, Islanti, Liechtenstein, Norja, Sveitsikokonaisrahoitus 60,0 milj. euroa, josta EU-rahoitus (EAKR) 48,0 milj. euroaKokonaisuudessaan Suomi osallistuu yhteentoista ohjelmaan, joista neljä on vielä valmistelussa. Jäljellä olevien neljän Interreg-ohjelman (Baltic Sea Region, Kolarctic, Karelia ja South-East Finland – Russia) osalta kansallinen hyväksymisprosessi käynnistetään myöhemmin syksyllä.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory