Rahoitushaku kuntien osallistavalle kestävän kehityksen työlle auki

NordenBladet — Ympäristöministeriön koordinoima Kestävä kaupunki -ohjelma on käynnistänyt haun kuntien kokeiluhankkeille, jotka kehittävät kestävyyttä vahvistavaa vuorovaikutteista ja osallistavaa työtä.Käynnistyneessä haussa ympäristöministeriö avustaa kokeiluja, jotka testaavat ja kehittävät uusia ratkaisuja, jotka voivat jäädä pysyvästä käyttöön ja levitä muuallekin. Haussa etsitään hankkeita, jotka tavoittelevat pysyviä muutoksia kaupungeissa ja kunnissa. Kokeiluhanke voi pyrkiä esimerkiksi johonkin seuraavista tavoitteista:Kunnan kestävyystyö on asukaslähtöistä ja osallistavaaKunnan sisäinen kestävän kehityksen poikkihallinnollinen yhteistyö ja johtaminen vahvistuuKunnan kestävyystyö ja sen taloudelliset hyödyt on tehty näkyväksiKestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteiden saavuttamiseksi nyt alkanut valtuustokausi on ratkaisevan tärkeä, ja valtaosaa tavoitteista toteutetaan kunnissa. Kestävä kaupunki -ohjelman ohjausryhmä linjasi avustushaun teeman. Erityisesti ohjausryhmän kuntaedustajien viesti oli selkeä: Asukaslähtöistä toimintaa ja aktivointia tarvitaan, jotta kaikki toimijat saadaan edistämään kestävää kehitystä ja tavoitteisiin päästään.Jaossa on yhteensä enintään noin 800 000 euroa. Hakijana voi olla kaupunki tai kunta. Kumppanina hankkeessa voi olla mikä tahansa toimija, ja yhteistyö eri toimijoiden kesken on erittäin toivottavaa. Hankkeen tulee kytkeytyä vähintään kahteen Kestävä kaupunki -ohjelman teemoista: vähähiilisyys, älykkyys, sosiaalinen kestävyys, terveellisyys. Haku on käynnissä 3.11. asti.Ympäristöministeriön koordinoima Kestävä kaupunki -ohjelma vauhdittaa kaupunkien ja kuntien kestävää kehitystä yhteistyössä ministeriöiden, kuntien ja muiden toimijoiden kanssa. Ohjelma on vahvistanut kuntien kestävyyden johtamista. Se on auttanut asettamaan tavoitteita kestävyydelle ja seuraamaan työn toteutumista. Ohjelmaan osallistuneet kunnat ovat ratkoneet yhteisiä haasteita liittyen esimerkiksi osallisuuteen, ympäristön hyvinvointivaikutuksiin ja sosiaalisesti kestävään kiertotalouteen. Tähän mennessä ohjelmassa on käynnistetty yli 40 kehittämishanketta, joihin on osallistunut noin 80 kuntaa ja 50 muuta toimijaa.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory