Hallitus tukee komission ehdotusta eurooppalaisesta digitaalisesta identiteetistä

NordenBladet — Hallitus kannattaa Euroopan komission aloitetta lainsäädännöllisen kehikon luomiseksi eurooppalaiselle digitaaliselle identiteetille ja digitaaliselle lompakkosovellukselle. Komission aloite on samansuuntainen Suomen kansallisen valmistelun kanssa.Euroopan komissio antoi 3.6.2021 ehdotuksen asetukseksi eurooppalaisesta digitaalisesta identiteetistä. Eurooppalainen digitaalinen identiteetti olisi EU:n kansalaisille, EU:ssa asuville henkilöille sekä yrityksille tarkoitettu väline tunnistautumista ja henkilöön liittyvien tietojen osoittamista varten. Sitä voitaisiin käyttää sekä julkisissa että yksityisissä sähköisissä ja muissa palveluissa. Jokainen kansalainen ja EU:n alueella asuva saisi käyttöönsä valtion takaamaan identiteettiin liittyvän henkilökohtaisen digitaalisen lompakon. Asetusehdotuksen tarkoituksena on uudistaa vuonna 2014 annettua eIDAS-asetusta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisiin transaktioihin liittyvistä luottamuspalveluista sisämarkkinoilla. Ehdotuksessa pyritään edistämään rajat ylittävää sähköistä tunnistamista kahdella rinnakkaisella keinolla. Asetus loisi yhteisen lainsäädäntökehikon eurooppalaiselle digitaaliselle identiteetille ja siihen liittyvälle lompakkosovellukselle. EU:n jäsenvaltioilla olisi velvollisuus tarjota vähintään yksi asetuksen mukainen lompakkosovellus. Lompakkosovelluksen käyttö olisi kansalaisille ilmaista ja vapaaehtoista. Lisäksi ehdotuksessa tehtäisiin muutoksia nykyiseen eIDAS-asetuksen mukaiseen EU:n jäsenvaltioiden ilmoitusmenettelyyn koskien sähköisen tunnistamisen järjestelmiä. EU:n jäsenvaltioilla olisi jatkossa velvollisuus ilmoittaa Euroopan komissiolle vähintään yksi yhteensopiva tunnistamisen järjestelmä. Kansallisesti arvioidaan, kuinka edellä mainitut velvoitteet täytetään. Valtiovarainministeriö vastaa kansallisella tasolla asetusehdotuksen käsittelyyn ja vaikuttamiseen liittyvästä työstä yhteistyössä liikenne- ja viestintäministeriön kanssa.Hallitus kannattaa yhteiseurooppalaista ratkaisua Hallitus kannattaa ehdotetun lainsäädännöllisen kehikon luomista eurooppalaiselle digitaaliselle identiteetille ja siihen liittyvälle lompakkosovellukselle. Kyseessä on kuitenkin uusi sääntelykokonaisuus, joka sisältää EU:n jäsenvaltioihin kohdistuvia periaatteellisesti merkittäviä velvoitteita, joten jatkovalmistelussa olisi erityisesti huomioitava jäsenvaltioiden vaihtelevat valmiudet tarjota lompakkosovellus ehdotuksen edellyttämille tahoille.Hallitus pitää perusteltuna, että tietyt yksityisen sektorin toimijat velvoitetaan hyväksymään lompakkosovellus palveluissaan. Jatkovalmistelussa tulisi huolehtia siitä, että ehdotukseen sisältyvä listaus toimialoista, joilla on velvollisuus hyväksyä lompakkosovellus tunnistautumiseen omissa palveluissaan, on tarkkarajainen ja tarkoituksenmukainen.Hallituksen mukaan tulee huomioida, että ehdotuksen lähtökohta sähköisen tunnistamisen kehittämiseksi ei aiheuta päällekkäisiä kustannuksia ja kehitystyötä jäsenvaltioissa. Lisäksi hallitus kiinnittää huomiota yksityiselle ja julkiselle sektorille kohdistuviin taloudellisiin vaikutuksiin, joita on toistaiseksi vielä vaikea arvioida.Suomessa digitaalista henkilöllisyystodistusta kehitetään valtiovarainministeriön johtamassa digitaalisen henkilöllisyyden hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on luoda kaikille yhteiskunnan palveluissa asioiville yhdenvertaiset edellytykset ja mahdollisuudet osoittaa viranomaisen vahvistamia tietoja henkilöllisyydestään digitaalisesti. Hankkeessa mahdollistetaan suomalaisille sähköinen tunnistaminen muiden EU-jäsenvaltioiden palveluihin ja huomioidaan parhaillaan käynnissä oleva yhteiseurooppalainen kehitystyö.Hallitus lähetti asiasta eduskunnalle U-kirjelmän torstaina 9. syyskuuta. U-kirjelmää käytetään EU-asioissa silloin, kun on kyse EU:n lainsäädäntöehdotuksesta tai muusta eduskunnan toimivaltaan kuuluvasta ehdotuksesta.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory