Koronaepidemian hidas supistuminen jatkuu – täysi rokotussarja suojaa hyvin tartunnalta

NordenBladet — Uusien koronatapausten määrä vähenee Suomessa edelleen, mutta tartuntoja todetaan vielä paljon. Viikolla 35 (30.8.–5.9.) uusia tapauksia todettiin yhteensä 3 842, mikä oli noin 300 tapausta vähemmän kuin edeltävällä viikolla, jolloin tapauksia todettiin 4 175.Kahden viimeksi kuluneen viikon aikana uusia tartuntoja ilmaantui 145 sataatuhatta asukasta kohden, mikä on 16 prosenttia vähemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana, jolloin tartuntoja ilmaantui 172 sataatuhatta asukasta kohden. Koronavirustestejä tehtiin viime viikolla yli 169 000 kappaletta. Positiivisten testien osuus testatuista näytteistä on edelleen pienentynyt, ja oli viime viikolla noin 2,3 prosenttia. Todetuista tartunnoista 5 prosenttia oli peräisin ulkomailta ja 0,3 prosenttia näistä tartunnoista seuranneita jatkotartuntoja.Viiveetön tartunnanjäljitys ja karanteenitoimet ehkäisevät tehokkaasti jatkotartuntoja. Viikolla 35 karanteeniin asetettiin 11 849 henkilöä, eli melkein saman verran kuin edeltävällä viikolla. Valtaosa sairaalahoitoa tarvitsevista rokottamattomia Yli 12 vuotta täyttäneestä väestöstä 82,4 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen, ja 61,3 prosenttia toisen annoksen.Verrattuna rokotettuihin henkilöihin, rokottamattomalla on selvästi suurempi riski saada tartunta ja myös oireinen koronavirustauti. Viimeksi kuluneiden kahden viikon aikana tartuntoja on ilmaantunut suhteellisesti eniten rokottamattomien, 10–49-vuotiaiden henkilöiden keskuudessa, noin 400 tapausta 100 000 henkilöä kohden. Sen sijaan täyden rokotussarjan saaneilla tartuntoja on kaikissa ikäryhmissä ilmaantunut hyvin vähän, ja ensimmäisen annoksen saaneillakin ilmaantuvuus oli useimmissa ikäryhmissä alle puolet rokottamattomien ilmaantuvuudesta. Erikoissairaanhoidon kuormitus on pysynyt viimeisten viikkojen aikana ennallaan. Kuormitus on noin kolmasosa kevään 2020 huippujaksoihin verrattuna. Valtaosa sairaalahoitoa tarvitsevista potilaista on rokottamattomia. Koronapotilaita oli 8.9. sairaanhoitopiirien oman ilmoituksen mukaan yhteensä 98, joista perusterveydenhuollon osastoilla 25, erikoissairaanhoidon osastoilla 51, ja teho-osastoilla 22 potilasta. Tautiin liittyviä kuolemia oli 8.9. mennessä ilmoitettu yhteensä 1 039.Epidemiologista tilannetta seurataan viikoittain. Tilannekatsaus julkaistaan torstaisin kello 10.Tänään julkaistu epidemian seurantaraportti sekä edelliset raportit ovat luettavissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilla.Koronaviruksen seuranta (THL) 
Koronaepidemia: alueiden tilanne, suositukset ja rajoitukset (THL)
Koronavirus lukuina (HUS)
Toimintasuunnitelma covid-19 -epidemian hillinnän hybridistrategian toteuttamiseen (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2021:21)
Koronaepidemian vaikutukset hyvinvointiin, palveluihin ja talouteen (THL)
Covid-19-rokotusten edistyminen (THL)
Suuntaviivat covid-19-epidemiaan liittyvien rajoitustoimien ja -suositusten hallitulle purkamiselle: Hallituksen muistio 20.4.2021 (VNK)
 

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory