Eurooppa-neuvostossa esillä ulkosuhdeasiat, koronavirustilanne sekä muuttoliike

NordenBladet — Brysselissä 24. kesäkuuta alkanut Eurooppa-neuvosto keskusteli ensimmäisenä kokouspäivänä ulkosuhdeaiheista, ajankohtaisesta koronavirustilanteesta sekä muuttoliikkeestä. Lisäksi Eurooppa-neuvosto keskusteli hiljattain uudelleen valitun YK:n pääsihteeri António Guterresin kanssa. Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Sanna Marin.Ulkosuhdeaiheista eniten keskustelua herättivät Venäjä ja Turkki. Lisäksi esillä olivat myös Valko-Venäjä, Libya, Sahel ja Etiopia.Toukokuun Eurooppa-neuvostossa sovitun mukaisesti Venäjä-keskustelua käytiin korkean edustajan ja komission valmisteleman raportin pohjalta. EU-johtajat totesivat, että unioni on sitoutunut yhtenäiseen, pitkäkestoiseen ja strategiseen Venäjä-politiikkaan aiemmin hyväksyttyjen viiden periaatteen pohjalta.Eurooppa-neuvosto palasi myös Välimeren tilanteeseen sekä unionin suhteisiin Turkkiin. Turkin aiempaa rakentavampi toiminta avaa mahdollisuuksia edistää yhteistyötä. 
 
Koronavirustilanteesta käytiin huippukokouksessa laaja keskustelu. EU-maiden johtajat olivat tyytyväisiä koronarokotusten edistymiseen, epidemiatilanteen paranemiseen ja digitaalisen koronatodistuksen käyttöönottoon Euroopassa. Vapaa liikkuvuus jäsenmaiden välillä palautetaan heti, kun se on turvallista. Virusvariantteja seurataan tarkoin ja unioni tukee myös rokotteiden globaalin saatavuuden parantamista. EU-johtajat keskustelivat myös pandemian alustavista opeista, jotta tuleviin kriiseihin voidaan varautua paremmin.
 
Eurooppa-neuvosto hyväksyi tiiviit päätelmät muuttoliiketilanteeseen liittyen. EU-johtajat linjasivat, että kumppanuuksia ja yhteistyötä on tehostettava lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa. Eurooppa-neuvosto myös tuomitsi yritykset käyttää maahanmuuttajia ja pakolaisia kolmansien maiden poliittisia tarkoituksia varten. Suomi on sitoutunut etsimään kokonaisvaltaisia ja yhteisiä eurooppalaisia ratkaisuja muuttoliiketilanteeseen.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory