Luontolahja-kampanja innostaa suojelemaan suomalaista luontoa

NordenBladet — Tänään 18.6. käynnistyy Luontolahja-kampanja, joka kannustaa suojelemaan suomalaista luontoa. Kampanjan aikana kertyneet yksityisten henkilöiden ja yritysten suojelemat hehtaarit lasketaan yhteen, ja valtio suojelee vastaavan määrän omilta mailtaan.“Suomalainen luonto on todellinen lahja meille kaikille ja vastuunamme on turvata sen monimuotoisuus. Yksi tapa on suojella kauniit ja rakkaat kohteet tuleville sukupolville”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.“Edellisen kerran luontolahjoja annettiin Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi. Olimme hallituksessa yksimielisiä siitä, että kampanja ansaitsi jatkoa”, toteaa maa- ja metsätalousministeri Jari LeppäLuontolahja-kampanja on osa pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmaa ja sen toteutuksesta vastaavat ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö. Kampanja on jatkoa Suomi 100 –juhlavuoden kampanjalle, joka toteutettiin nimellä Luontolahjani satavuotiaalle. Vuonna 2017 kampanjassa perustettiin yhteensä 170 suojelualuetta, jotka ovat yhteensä 3064 hehtaaria. Kampanja ylitti siis reilusti tavoitteensa, joka oli 1800 hehtaaria.Kampanjaan voivat osallistua yksityiset tahotKampanja on koko maan laajuinen, pois lukien Ahvenanmaa. Kampanjaan voi osallistua ottamalla yhteyttä osoitteessa ym.fi/luontolahja. ELY-keskukset perustavat tarjotuista alueista pysyviä yksityisiä luonnonsuojelualueita. Suojeltavien valtion alueiden suuruus on yhteensä enintään 5000 hehtaaria. Mukaan kampanjaan lasketaan kaikki yksityisten tahojen vuoden 2019 alusta suojeluun lahjoittamat kohteet. Kampanja kestää vuoden 2022 loppuun saakka. Metsähallitus valitsee kampanjan lopussa valtion suojeltavat kohteet hallinnoimiltaan mailta. Myös kunnat ja seurakunnat voivat antaa oman Luontolahjansa, mutta niiden lahjoittamiaan alueita ei lasketa mukaan yksityisten lahjoittamaan hehtaarimäärään, jonka valtio tuplaa omilta mailtaan. Lahjoitetuista vesialueista valtio ei osoita vastinmaita.Kohteeksi kelpaavat kaikki erityisen luonnonkauniit tai monimuotoiset kohteetKampanjaan voi ehdottaa kaikkia kohteita, jotka täyttävät luonnonsuojelulain edellytykset luonnonsuojelualueen perustamiselle. Mukaan käyvät siis kaikki luonnonkauniit tai muuten edustavat kohteet. Luonnonsuojelualueen perustamisen yleisenä edellytyksenä on, että:alueella elää tai on uhanalainen, harvinainen tai harvinaistuva eliölaji, eliöyhteisö tai ekosysteemi;alueella on luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja;alueella on erikoinen tai harvinainen luonnonmuodostuma;alue on erityisen luonnonkaunis;alueella on harvinaistuva perinneluontotyyppi;luontotyypin tai eliölajin suotuisan suojelutason säilyttäminen tai saavuttaminen sitä vaatii; taialue on muutoin niin edustava, tyypillinen tai arvokas, että sen suojelu voidaan katsoa luonnon monimuotoisuuden tai kauneuden säilyttämisen kannalta tarpeelliseksi.Lue lisää ja osallistu

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory