Julkisten hankintojen vuotuisen kokonaisarvon laskenta tarkentui  

NordenBladet — Tänään julkaistussa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnon koordinoimassa tutkimuksessa on ensi kertaa tarkasteltu julkisten hankintojen kokonaisarvoa kynnysarvon ylittävien hankintojen ja kilpailluilta markkinoilta tehtyjen hankintojen näkökulmasta. Tutkimuksen mukaan julkisia hankintoja tehtiin tarkasteluvuonna 2018 47 miljardin edestä. Tutkimus tehtiin osana Hankinta-Suomi -toimenpideohjelmaa. ”Tutkimus antaa hyvän pohjan julkisten hankintojen tiedolla johtamisella ja datan hyödyntämisen kehittämiselle. Sen avulla tiedämme mihin seuraavaksi on suunnattava kehittämispanoksia.” sanoo tutkimushankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, finanssineuvos Tero MelttiKäsitys Suomen julkisten hankintojen vuotuisesta kokonaisarvosta on pitkään perustunut EU:n komission vuonna 2015 tekemään arvioon 35 miljardista eurosta. Uuden selvityksen mukaan kaikkien julkisten hankintojen kokonaisarvo pienhankinnat ja julkisyhteisöjen toisiltaan tekemät hankinnat mukaan lukien oli tarkasteluvuonna 47 miljardia euroa. Kilpailluilta markkinoilta tehtyjen julkisten hankintojen kokonaisarvo oli 31 miljardia euroa. Hankintalain soveltamisalaan kuuluvien hankintojen osuus tästä oli 15 miljardia euroa.Suomen kansallinen julkisten hankintojen strategia: Suomi on edelläkävijä hankintojen tiedolla johtamisessa ja vaikuttavuuden kehittämisessäTutkimuksen mukaan hankintoja koskevan tiedon avoimuus, kerääminen ja hyödyntäminen ovat murrosvaiheessa kansallisella ja hankintayksikkötasolla. Tiedolla johtaminen ja vaikuttavuuden kehittäminen ovat yksi käynnissä olevan Hankinta-Suomi -toimintaohjelman kahdeksasta painopisteestä.Tutkimuksessa on hyviä kansainvälisiä esimerkkejä siitä, miten julkisten hankintojen työllisyys- ja yritysvaikutuksia on mahdollista arvioida julkisten hankintojen datasta. Vaikutusarviointien toteuttaminen edellyttää julkisiin hankintoihin liittyvän tiedon avaamista, jonka osalta Suomessa on vielä kehitettävää. Esimerkiksi hankintailmoitukset.fi-palvelua (Hilma) on kehitetty viime vuosina siten, että hankintailmoituksien sisältämä tieto on tutkijoiden ja yritysten käytettävissä avoimien rajapintojen välityksellä. Valtiovarainministeriö jatkaa palvelun kehittämistä.Tutkimus tarjoaa uusia ratkaisuja julkisen sektorin hankintojen analysointiin ja ohjaamiseen kansantalouden ja hankintayksiköiden oman toiminnan kehittämisen näkökulmista. Tutkimusta hyödynnetään myös Hankinta-Suomi toimintaohjelman Tiedolla johtaminen ja vaikuttavuus -teemaryhmän työssä.Julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2021 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Tutkimuksen tekivät Teknologian tutkimuskeskus VTT:n, Pellervon taloustutkimus PTT:n, Owal Group Oy:n ja PTCServices Oy:n tutkimus. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory