Suomen osallistumista Euroopan avaruusjärjestön miehitettyjen avaruuslentojen ohjelmaan selvitetään

NordenBladet — Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt selvityksen, jossa arvioidaan hyötyjä Suomen mahdollisesta osallistumisesta Euroopan avaruusjärjestön (ESA) miehitettyjen avaruuslentojen ja avaruuden tutkimuksen ohjelmaan.Ohjelmaan osallistuminen mahdollistaisi Suomelle pääsyn hankkeisiin, jotka koskevat kansainvälistä avaruusasemaa, kuulentoja ja kuun kiertoradalle suunniteltua avaruusasemaa sekä Mars-lentoja.– Tähän asti Suomi ei ole osallistunut ESAn miehitettyjen avaruuslentojen ja avaruuden tutkimuksen vapaaehtoiseen ohjelmaan, vaan Suomen rahoitusta on suunnattu muihin ohjelmiin kansallisten vahvuuksien ja strategisten painopisteiden mukaisesti. Suomalainen avaruussektori on kuitenkin viime vuosina kehittynyt monipuolisesti. Suomessa on kehitetty useita innovatiivisia tuotteita, sovelluksia ja palveluita, jotka voisivat olla merkityksellisiä myös miehitettyjen avaruuslentojen, robottimissioiden ja muun avaruuden tutkimuksen näkökulmasta, sanoo ESAn neuvoston suomalaisjäsen Maija Lönnqvist.Arvioinnin kohteena ohjelmaan osallistumisesta koituvat hyödytOhjelmaan osallistuminen edellyttää, että ohjelma tarjoaa suomalaisille yrityksille ja tutkimusorganisaatioille sellaisia mahdollisuuksia, joita ei muiden ESAn ohjelmien kautta saavutettaisi.Hankkeella selvitetään seuraavia asioita:Mitä taloudellisia ja yhteiskunnallisia hyötyjä suomalaisille yrityksille, tutkimukselle ja koulutukselle olisi siitä, jos Suomi osallistuisi ESAn miehitettyjen avaruuslentojen ja avaruuden tutkimuksen vapaaehtoiseen ohjelmaan ohjelmakaudella 2023–2025 ja sen jälkeen?Mitä ohjelman kannalta merkityksellistä osaamista, tuotteita ja palveluita suomalaisilla yrityksillä ja tutkimusorganisaatioilla olisi?Mitkä ohjelman tavoitteet, hankkeet ja toimenpiteet olisivat kiinnostavia Suomelle ottaen huomioon Suomen avaruusstrategian tavoitteet ja suomalaisen avaruussektorin kyvykkyydet ja vahvuudet? Mitä uusia tieteellisiä ja tutkimusmahdollisuuksia ohjelma tarjoaisi?Mitä hyötyä vertailumaille (Tanska, Norja, Ruotsi, Itävalta) on ollut ohjelmaan osallistumisesta?Osallistuminen ohjelmaan tarkoittaisi käytännössä ESAn rahoitusosuuden kasvattamista. Tällä hetkellä Suomen kokonaisvuosibudjetti ESAn pakollisiin ja vapaaehtoisiin ohjelmiin on noin 28 miljoonaa euroa vuodessa.Selvityksen tuloksia hyödynnetään, kun Suomi määrittelee vuonna 2022, mihin ESAn seuraavan ohjelmakauden ohjelmiin se osallistuu.  Hanke kilpailutettiin, ja selvityksen toteuttaa KPMG Oy yhteistyössä 4Front Oy:n kanssa. Tällä hetkellä Suomi ja Viro ovat ainoat ESAn jäsenmaat, jotka eivät osallistu miehitettyjen avaruuslentojen ja avaruuden tutkimuksen ohjelmaan.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory