Elinkeinoministeri Lintilä: Lisätalousarvion panostukset elinkeinopolitiikkaan tukevat yritysten nousua koronakriisistä

NordenBladet — Vuoden 2021 kolmannessa lisätalousarvioesityksessä vauhditetaan kasvua, aikaistetaan investointeja sekä vastataan koronaviruksen aiheuttamiin menotarpeisiin. Lisätalousarvio laittaa myös liikkeelle EU:n elpymisvälineen mukaiset uudistukset ja investoinnit.– Talouden ja investointien lupaavat näkymät eivät hälvennä sitä tosiasiaa, että aivan liian moni suomalainen yrittäjä sekä yrityksissä työskentelevä on joutunut kantamaan koronan vuoksi kohtuuttoman suurta taakkaa. Luottamus tulevaan on ollut ymmärrettävästi koetuksella. Tämän vuoksi teimme vuoden kolmannessa lisätalousarviossa tärkeitä päätöksiä kasvun, työllistävien yritysten ja suomalaisten työpaikkojen turvaamiseksi, kertoo elinkeinoministeri Mika Lintilä.Kustannustuen neljännellä hakukierroksella tuetaan eniten koronasta kärsineitä alojaKustannustuen neljännen hakukierroksen valmistelut ovat käynnissä. Lisätalousarviossa varataan yhteensä 200 miljoonan euron lisärahoitus kustannustukeen. Kokonaisuudesta lähes 170 miljoonaa euroa on vuoden 2020 yksinyrittäjien tuesta käyttämättä jääneen määrärahan uudelleenbudjetointia kustannustukeen.Kustannustuen tavoitteena on auttaa yrityksiä selviämään koronan aiheuttamassa vaikeassa taloustilanteessa. Tuki on korvaus yrityksen vaikeasti sopeutettavista kiinteistä kustannuksista ja palkkamenoista, mutta sillä ei korvata liikevaihdon laskemista. Akkuarvoketjun tukemiseen lisäpanostuksiaTavoitteena on, että akkuala työllistää ja aikaan saa kasvua eri puolilla Suomea.
Akkualan rahoitusta lisätään 40 miljoonalla eurolla Business Finlandin avustusmuotoisen rahoituksen kautta. Rahoituksella edistetään Suomen kansallisia tavoitteita tukevien akkualan pilotti- ja demonstraatiohankkeita sekä kiertotalouden ja kestävän vihreän kasvun tuotannollisia investointeja. 
Finnveran tappioriskeihin varaudutaanValtiontakuurahastoon esitetään siirrettäväksi 650 miljoonaa euroa. Tällä varaudutaan tilanteeseen, jossa valtiontakuurahastossa jäljellä olevat varat eivät riittäisi Finnveran vientitakuu- ja erityistakaustoiminnasta syntyvän tappiollisen erillistuloksen kattamiseen. Varautumisella vahvistetaan tuhansia ihmisiä työllistävän ja suuren määrän suomalaisia alihankintayrityksiä työllistävän meriteollisuuden toimintaedellytyksiä. 
Laivanrakennuksen innovaatiotukeen lisäys
Laivanrakennuksen innovaatiotukeen esitetään 19,4 miljoonan euron lisäystä, joka mahdollistaa uusien hankkeiden tukemiseen ja innovaatiotuen enimmäismäärän nostamisen 10 miljoonasta eurosta 15 miljoonaan euroon.Turvealan yrittäjiä ja työntekijöitä tuetaan 
Lisätalousarvioesitys sisältää 60 miljoonan euron tukikokonaisuuden turvealan
yrittäjien ja työntekijöiden tukemiseen. 
– Sovittu kokonaisuus turvealalle tarkoittaa, että mahdollisimman moni alalta toimeentulonsa saava voisi sopeutua nopeaan rakennemuutokseen oikeudenmukaisella tavalla, ministeri Lintilä korostaa.Rahoitus koostuu seuraavista osista:Turvetuotantokoneiden siirtoon tai romuttamiseen 20 miljoonan euron valtionavustus.Turveyrittäjien uuden, korvaavan liiketoiminnan tukemiseen ja avustamiseen 3 miljoonaa euroa.Alan yrittäjien ja työntekijöiden uudelleenkoulutukseen ja muihin työllistymistä edistäviintoimiin 1,5 miljoonaa euroa.Turveyrittäjille maksettaviin avustuksiin tai muuhun sopeutusrahaan 30,585 miljoonaa euroa.Metsitystukeen 4 miljoonaa euroa. Turvetuotantoalueiden jatkokäyttövaihtoehtoja koskevaan selvitykseen ja tietopakettiin 0,75 miljoonaa euroa. Tukitoimien resursointiin TE-toimistoissa ja ELY-keskuksissa yhteensä 0,165 miljoonaa euroa.Junaliikenteeseen tukeaKestävä matkailu 2030 -ohjelman mukaisesti liikenne- ja viestintäministeriö korottaa yöliikenteen palvelutasoa VR:n kanssa neuvoteltavassa enintään yhdeksänvuotisessa henkilöjunaliikenteen ostosopimuksessa. Lisätalousarvioesitykseen sisältyy 40 miljoonan euron hankintavaltuus uuden yöjunarungon vaunukalustohankintaan.Tukea rokotekehittämiseenTerveysalan kasvustrategian toimeenpanoa ja rokotekehittämistä tuetaan lisäämällä Business Finlandin avustusmuotoista rahoitusta tähän kokonaisuuteen 6 miljoonalla eurolla.Lisätalousarvioesitys annetiin eduskunnalle torstaina 27. toukokuuta ja se on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa budjetti.vm.fi

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory