EU-rahoitusta haettavissa perusoikeuksien ja tasa-arvon edistämiseen

NordenBladet — Kansalaisuus, tasa-arvo, perusoikeudet ja arvot (CERV) -rahoitusohjelman vuoden 2021 ensimmäiset haut ovat auenneet. Tänä vuonna rahoitusta voi hakea tietosuoja-asetuksen toimeenpanoon, sukupuolittuneen väkivallan ehkäisyyn, lasten oikeuksien edistämiseen, syrjinnän vastaisiin toimiin sekä tietoisuuden lisäämiseen EU:n alkuperästä ja arvoista.CERV-rahoitusohjelman tarkoituksena on suojella ja edistää Euroopan unionin yhteisiä arvoja ja oikeuksia, kuten ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamista, vapautta ja tasa-arvoa. Ohjelmassa yhdistyvät aiemmin toimineet EU-rahoitusohjelmat Perusoikeudet, tasa-arvo ja kansalaisuus (REC) sekä Kansalaisten Eurooppa.Rahoitusohjelmalla pyritään erityisesti tukemaan paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla toimivia kansalaisjärjestöjä. Rahoitusta voivat hakea järjestöjen lisäksi hausta riippuen myös viranomaiset, yliopistot ja tutkimuslaitokset. Rahoitusta voi saada muun muassa koulutukseen, selvitysten ja tutkimusten tekemiseen, seminaarien ja kampanjoiden järjestämiseen sekä eurooppalaisten verkostojen valmiuksien kehittämiseen.Rahoitusohjelman hakuajat päättyvät pääasiassa loka- tai marraskuussa 2021. Poikkeuksena on haku, jolla ehkäistään sukupuolittunutta ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä haku, jolla ehkäistään rasismia ja syrjintää, joiden määräaika on 15.6.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory