Työturvallisuuslakia esitetään muutettavaksi matkustamisen ja yötyön aiheuttaman kuormituksen vähentämiseksi

NordenBladet — Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työturvallisuuslakia. Muutokset koskisivat työajan ulkopuolista työhön liittyvää matkustamista ja yötyötä. Esityksen tavoitteena on vähentää työajan ulkopuolella tapahtuvasta matkustamisesta ja yötyöstä työntekijöille aiheutuvaa haitallista kuormitusta ja terveydellisiä haittoja.Ehdotetut muutokset ohjaisivat entistä painokkaammin työnantajia tekemään ennaltaehkäisevästi kattavaa ja järjestelmällistä vaarojen selvittämistä ja arviointia sekä ottamaan huomioon työntekijän henkilökohtaisia edellytyksiä. Tällöin keskiössä olisi työajan ulkopuolella tapahtuvasta matkustamisesta sekä yötyöstä aiheutuvien vaarojen tunnistaminen, arviointi ja terveydellisten haittojen ennaltaehkäisy.Työnantajan velvollisuutena nykyisinkin olevaa työn vaarojen selvittämistä ja arviointia koskevaa säännöstä täsmennettäisiin. Nykyisinkin työnantajan on selvitettävä ja tunnistettava työstä, työajoista, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät sekä, jos niitä ei voida poistaa, arvioitava niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle.Muutoksessa vaarojen arvioinnissa huomioon otettavaksi seikaksi lisättäisiin maininta työajan ulkopuolella tapahtuvasta työhön liittyvästä matkustamisesta.Yötyötä koskeva muutos koskisi tilanteita, joissa yksittäisen työntekijän työtehtävien vaihto tai siirtyminen päivätyöhön ei olisi mahdollista huolimatta työntekijän terveydelle yötyöstä aiheutuvasta terveysvaarasta. Työnantajalle säädettäisiin velvollisuus selvittää, millä muilla toimenpiteillä työn kuormitustekijöitä voitaisiin näissä tilanteissa vähentää.Lakimuutos tulisi voimaan 1.10.2021.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory