Suomi vaikuttaa merenkulun päästökauppaan

NordenBladet — Euroopan komissio aikoo tehdä kesällä 2021 esityksen päästökaupan laajentamisesta meriliikenteeseen.Meriliikenne on Suomelle erityisen tärkeä ulkomaankaupassa maantieteellisen sijainnin vuoksi. Komission odotetaan antavan ehdotuksen aikaisintaan 30.6.2021.– Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n toimien lisäksi tarvitaan EU:n toimia, jotta päästöjen vähennystavoitteet saavutetaan. Samalla meidän on pidettävä huoli siitä, että Suomen erityispiirteet huomioidaan tavalla, joka ei heikennä meidän suhteellista kilpailuasetelmaa suhteessa muihin maihin, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.EU:n vuoden 2030 päästöjen vähennystavoitetta on sovittu kiristettävän 40 prosentista vähintään 55 prosenttiin.Suomi jatkaa vaikuttamista merenkulun päästökaupan valmisteluun siten, että komission ehdotus vähentäisi tehokkaasti päästöjä. Samalla on tärkeää huomioida Suomen suhteellinen kilpailukyky, koska ulkomaankauppa on riippuvainen merenkulusta. Suomi pitää tärkeänä, että talvimerenkulku huomioidaan päästökaupassa. Komission ehdotukseen on vaikutettu erityisesti talvimerenkulun näkökulmasta, jotta talvimerenkulku ei aiheuttaisi päästökaupassa Suomen ulkomaankaupalle ylimääräisiä lisäkustannuksia.Jäävahvistetut alukset kuluttavat väistämättä muita aluksia enemmän polttoainetta ja tuottavat siten myös enemmän päästöjä. Lisäpäästöjä syntyy jäävahvistettujen alusten rakenteesta johtuen myös avovesissä kuljettaessa. Tämän lisäksi jäissä kuljettaessa tarvitaan enemmän tehoa.Päästökaupassa toimijoiden on hankittava ja palautettava vuosittain niiden päästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia. Niitä voi ostaa ja myydä. Liikkeelle laskettavien päästöoikeuksien kokonaismäärää vähitellen laskemalla ohjataan toimijat vähentämään päästöjään.Päästökaupan vaikutukset riippuvat siitä, minkälaisia valintoja päästökaupan toteutuksesta tehdään. Vielä ei tiedetä, minkälaista päästökauppajärjestelmää komissio esittää merenkululle. Merkittävä ratkaisu on se, minkä maantieteellisen alueen päästökauppa kattaa. Vaihtoehtoja ovat 1) ainoastaan EU:ssa sijaitsevien satamien välisiin matkoihin sovellettava päästökauppa, 2) myös EU:n satamien ja kolmansien maiden satamien väliset matkat käsittävä päästökauppa tai 3) näiden välimuodot.Muita päästökaupan vaikuttavuuden ja kilpailukykyvaikutusten näkökulmasta keskeisiä valintoja ovat päästökaupan piiriin kuuluvien alusten kokoraja, merenkulun päästökaupan erillisyys tai yhdistyminen muuhun EU:n päästökauppaan ja päästöoikeuksien jakotapa. Päästöoikeudet voidaan jakaa huutokaupan avulla, ilmaisjakona tai soveltamalla osittain huutokauppaa ja osittain ilmaisjakoa. Lisäksi määritetään, kuinka paljon ja missä tahdissa päästöjä on kokonaisuudessaan EU:ssa vähennettävä. Myös päästökaupan huutokauppatulojen käytöstä on päätettävä.EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen ennakkovaikuttamista kirjallisessa menettelyssä 30.4.-3.5.2021.Mitä seuraavaksi?Komissio aikoo antaa ehdotuksen merenkulun päästökaupasta osana laajaa Fit for 55 -ilmastopakettia, jonka tavoitteena on varmistaa, että EU saavuttaa korotetun vuoden 2030 päästövähennystavoitteen. Paketti tulee sisältämään liikenteen osalta useita päästövähennyksiin tähtääviä ehdotuksia. Ehdotuksia odotetaan aikaisintaan kesä-heinäkuun vaihteessa.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory