Lähes viisi miljoonaa haettavissa lukutaidon aukkojen paikkaamiseen yläkoulussa

NordenBladet — Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut valtionavustushaun, jossa haettavissa on 4,9 miljoonaa euroa lukutaitoa ja lukemisen kulttuuria vahvistaviin toimiinperusopetuksen yläluokille. Avustuksella tuetaan nuorten lukutaitovalmiuksia yhteiskunnassa toimimiseen. Hakuaika päättyy 21.5.Erityisavustuksella vahvistetaan vieraskielisten ja heikomman lukutaidon omaavien perusopetuksen 7 – 9 luokan oppilaiden lukutaitoa, jotta he voisivat saada perustaidot opiskeluun ja yhteiskunnassa pärjäämiseen. Avustuksella tasoitetaan osaltaan myös koronaepidemian aiheuttamia vaikutuksia lukutaidon oppimisessa.Erityisavustusta voidaan käyttää opettajien ja avustajien palkkakustannuksiin lukutaidon opetuksessa. Avustuksella voidaan luokissa muodostaa lukutaitoa edistäviä ryhmäjakoja. Avustusta voi käyttää myös eriytettyyn opetukseen ja kirjahankintoihin.-Lukutaito on kaiken oppimisen perusedellytys, mutta erot hyvien ja heikkojen lukijoiden välillä kasvavat. Oppimiserojen kasvaminen ei ole mikään luonnonlaki, vaan asia jonka ratkaisemiseksi on tehtävä päättäväisesti töitä. Meidän tavoitteemme on varmistaa hyvät elämässä ja töissä riittävät perustaidot jokaiselle lapselle ja nuorelle, sanoo opetusministeri Jussi Saramo.Valtion erityisavustusta voidaan myöntää kunnille ja kuntayhtymille ja yksityisille yhteisöille, joilla on perusopetuksen järjestämislupa. Sekä kansainvälisten että kansallisten oppimistutkimusten mukaan suomalaisten perusopetusikäisten oppilaiden oppimistulokset ovat laskeneet ja asenteet oppimista kohtaan heikentyneet. Tutkimusten mukaan lasku näkyy erityisesti lukutaidossa, joka muodostaa pohjan lapsen ja nuoren osaamisen kartuttamiselle.Avustushakuun

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory