Tapahtumia Hämeestä

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti normaali arkivuorokausi. Tehtäviä oli vuorokauden aikana 180, joista yövuorossa hoidettiin 54 tehtävää. Kymmenkunta päihtynyttä henkilöä otettiin selviämään putkaan ja muutama rikoksentekijä otettiin kiinni odottamaan kuulusteluja.
FORSSA. Hätäkeskus ilmoitti nuoresta miehestä, joka välittää alkoholia alaikäisille tiistaina iltapäivällä kaupan pihassa Helsingintiellä. Partiolle selvisi, että kaupan vartija oli seurannut valvontakameroista nuoren miehen ostavan olutta ja lonkeroa kaupasta. Vartija havaitsi nuorukaisen luovuttavan alkoholijuomat kahdelle alaikäiselle pojalle. Muovipussissa oli 21 tölkkiä olutta ja kuusi tölkkiä lonkeroa. Juomat välittänyt nuorukainen sai paria euroa välityspalkkiota.
Poliisi tutkii asiaa lievänä alkoholirikoksena ja alkoholijuomat otettiin takavarikkoon.
JANAKKALA. Partio pysäytti tiistaina iltapäivällä henkilöauton Turengintiellä. Autoa kuljetti 24-vuotias ajo-oikeudeton mies. Hän on ajokiellossa ja hänellä on yhdeksän aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.
RIIHIMÄKI. 27-vuotias mies kuljetti henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena tiistai-iltana Kinturintiellä. Hänen hallusta ja autoon tehdyssä paikanetsinnässä löytyi huumausaineita huumausaineen käyttörikoksen verran. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
HÄMEENLINNA. Partio tapasi 43-vuotiaan miehen kuljettamassa henkilöautoa tiistai-iltana huumausaineiden vaikutuksen alaisena Valtatiellä 3. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Mies käytettiin verikokeessa asian selvittämiseksi. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
LAHTI. Viisikymppisen miehen epäillään syyllistyneen lievään petokseen tiistai-iltana Lahden keskustassa. Hän oli ajellut taksilla 40 euron edestä, jota hänellä ei ollut maksaa päätepisteessä. Rahaa oli etsitty niin kuljetettavan kotoa kuin pankkiautomaatiltakin. Mies oli siinä määrin päihtynyt, että hänet vietiin putkaan selviämään.
LAHTI. Partio yritti pysäyttää keskiviikon vastaisena yönä henkilöauton Lahden Möysässä. Kuljettaja ei kuitenkaan noudattanut partion antamaa pysäytysmerkkiä tehden U-käännöksen Karjalankadulla ja hän jatkoi pakoa kovalla nopeudella Viipurintielle. Auton nopeus oli Viipurintiellä kovimmillaan 123 km/h nopeusrajoituksen ollessa 50 km/h. Viipurintieltä matka jatkui Nastolan suuntaan ja sieltä edelleen moottoritielle pohjoisen suuntaan. Moottoritiellä pakenevan auton nopeus oli yli 180 km/h. Auto jäi yöllä kateisiin, mutta poliisi tunnisti autoa kuljettaneen henkilön. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
ASIKKALA. Viisikymppisen miehen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tiistai-iltana Pulkkilantiellä. Hän oli suistunut kuljettamallaan henkilöautolla ojan yli pellolle. Ensihoito toimitti kuljettajan sairaalaan tutkimuksiin. Autosta laukesivat molemmat etuistuimen turvatyynyt.

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version