NordenBladet — Poliisille ilmoitettiin maanantaina iltapäivällä Ilmajoella tapahtuneesta pahoinpitelystä. Poliisille kerrotun mukaan kaksi tai kolme miestä oli pahoinpidellyt Ilmajoella asuvan keski-ikäisen miehen. Tekotavan perusteella asiaa alettiin tutkia törkeänä pahoinpitelynä. Poliisi otti kiinni tekoon epäillyn miehen ilmajoella sijaitsevasta asunnostaan. Suoritetussa kotietsinnässä poliisi löysi asunnon varastosta huomattavan määrän anastetuksi epäiltyä omaisuutta sekä kannabiskasvattamon. Poliisi on jo palauttanut miehelle rikoksen kautta tulleet peräkärryn ja poreammeen oikeille omistajilleen. Edelleen on selvityksessä kymmenien esineiden omistussuhteet. Poliisi tavoitti tapahtumaan osallistuneen toisen miehen torstaina iltapäivällä.
Poliisi tavoitti yleisöilmoituksen perusteella Peräseinäjoen keskustasta tiistaiaamuna keski-pohjalaisen miehen, jonka epäillään kuljettaneen autoa päihtyneenä. Tarkemmassa selvityksessä ilmeni, ettei mies omistanut ajokorttia ja hallussa oli pieni määrä huumausaineita. Miehen käyttämästä autosta löytyi asumattomana olleesta talosta anastettua omaisuutta, jota mies oli yrittänyt kaupitella ohikulkijoille. Mies oli määrätty viikkoa aiemmin matkustuskieltoon, jonka mukaan hän ei olisi saanut poistua Pietarsaaren alueelta. Mies toimitettiin poliisivankilaan Seinäjoelle.
Seinäjoen teollisuusalueelta tuli maanantaina aamulla ilmoitus palavasta pakettiautosta. Auto paloi käyttökelvottomaksi. Paloa selviteltäessä ilmeni, että autoa oli työnnetty lähistöltä anastetulla suurikokoisella pyöräkuormaajalla. Kuormaaja löytyi reilun kilometrin päästä metsätieltä. Löydettäessä kuormurin kauhassa oli anastettua omaisuutta, jonka alkuperää poliisi selvittää. Samassa yhteydessä ilmeni, että lähistöllä sijaitsevan louhoksen työmaaparakkeihin oli murtauduttu. Poliisille voi ilmoittaa aamulla kuuden kieppeillä paikalla tehdyistä havainnoista poliisin vihjesivuille vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi .
Torstaina aamuyöllä kolmen maissa poliisipartio aikoi tarkastaa Seinäjoen keskustassa henkilöauton kuljettajan kunnon. Poliisin annettua pysäytysmerkin lähti henkilöauto pakenemaan poliisia. Takaa-ajettava ajoi Kivistön ja Kasperin alueella reilusti yli sadan kilometrin nopeudella ajaen mm kevyen liikenteen väyliä pitkin. Useita minuutteja kestänyt takaa-ajo päättyi lopulta ns umpikujaan Kourantieltä erkanevan tien päässä, jossa kaksi autossa ollutta lähtivät juosten pakoon metsään. Kolmas autossa ollut jäi auton luo poliisia odottamaan. Poliisikoira tavoitti nuoren naisen pian tapahtumapaikan läheisyydestä. Kuljettajana ollut mies löytyi torstaina iltapäivällä Lapualta.
Kauhajoella tiistaina iltapäivällä kävi kurikkalainen kolmikymppinen mies anastamassa tavaroita. Miehen poistuessa liikkeestä lähti henkilökuntaan kuuluva aseuraamaan miestä. Pakoon juoksemisen aikana näpistelijä paljasteli takamustaan takaa-ajajalle. Loppujen lopuksi paikalle saapunut moottoripyöräpoliisi juoksi epäillyn kiinni ja mies tuotiin poliisivankilaan Seinäjoelle.
Lähde: Poliisi.fi