Hämeessä poliisilla kiireinen yövuoro

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on lauantain ja sunnuntain välinen yö ollut poliisille kiireinen. Tehtäviä oli koko laitoksen alueella kaikkiaan 183 kappaletta. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin tuotiin kymmenen henkilöä.
JANAKKALA
Lauantaina puolenpäivän aikaan poliisipartio pysäytti Keskuskujalla epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut silminnähden sekava mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Noin 25-vuotias mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeutta ei miehellä ollut.
HÄMEENLINNA
Lauantaina iltapäivällä kello 16.00 aikaan poliisipartio pysäytti Saaristenkadulla henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut noin 60-vuotias mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
LOPPI
Lauantai-iltana kello 17.30 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mönkijällä ojaan ajaneesta miehestä Koivuniementiellä. Ilmoituksen mukaan mies oli mahdollisesti päihtynyt. Poliisipartio tapasikin ulospaikalta noin 50-vuotiaan miehen joka yritti saada mönkijän ylös ojasta. Miehelle suoritettu seulonta-alkometrikoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
LAHTI
Lauantai-iltana kello 18.53 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen aseen kanssa kulkevasta miehestä, joka kävelee Launeella olevan kauppakeskuksen pysäköintialueelta keskustan suuntaan. Paikalle lähteneet poliisipartiot tavoittivatkin etsintöjen jälkeen tuntomerkkeihin sopivan miehen Uudenmaankadulta rautatieaseman tunnelista. Miehelle suoritetussa turvallisuustarkastuksessa miehen hallusta löytyi muovikuula-ase sekä kääntöveitsi. Päihtyneen noin 30-vuotiaan miehen matka jatkui poliisiasemalle selviämään ja odottamaan kuulusteluja. Miestä epäillään toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineiden hallussapidosta yleisellä paikalla.
Kello 23.40 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota Vapaudenkatua väärään suuntaan ajaneeseen henkilöautoon joka kääntyi partion eteen Lahdenkadulla. Partio pysäytti auton tarkistaakseen syyn moiseen ajotapaan. Autoa kuljettaneelle vuonna 1971 syntyneelle miehelle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Auton kyydissä ollutta auton omistajaa epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.
HÄMEENLINNA
Lauantai-iltana kello 20.50 aikaan poliisipartio pysäytti Ojoistenkadulla epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen syyn ajotapaan. Autoa kuljettaneelle 40-vuotiaalle miehelle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Lisäksi autoon suoritetussa etsinnässä löytyi mahdollisesti huumausaineita. Miestä epäillään rattijuopumuksesta huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sillä miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory