Poliisi esittää toistuvista rattijuopumuksista epäiltyä miestä vangittavaksi ‒ pakeni poliisia vaarallisesti viimeksi keskiviikkona Vuosaaressa Helsingissä

NordenBladet —

29.05.2020 klo 12.38Helsinki
Poliisi esittää lauantaina 30.5.2020 Helsingissä vangittavaksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta epäiltyä 1980-luvulla syntynyttä miestä. Samaa henkilöä epäillään useista vastaavanlaisista teoista. Tuoreimmat rikosepäilyt liittyvät keskiviikkoiltana tapahtuneeseen takaa-ajoon.
Sivullinen henkilö ilmoitti hätäkeskukseen seilaavasti ja vaarallisesti ajavasta pakettiautosta Helsingin Vuosaaressa. Poliisi tavoitti pakettiauton, jonka kuljettaja jatkoi ajoaan poliisin useista pysäytysyrityksistä huolimatta. Pakettiauton kuljettaja ajoi pakonsa aikana huomattavaa ylinopeutta ja aiheutti useita vaaratilanteita. Lopulta poliisi onnistui pakkopysäyttämään auton Eriksenäsintiellä. Sekä pakettiauto että kaksi poliisin partioautoa vaurioituivat pakkopysäytyksen yhteydessä.
Pakettiauto oli aiemmin ilmoitettu anastetuksi. Kuljettajalla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettajan epäillään olleen ajon aikana sekä alkoholin että huumausaineiden vaikutuksen alaisena.
‒ Samalla epäillyllä on avoimena esitutkinnassa vastaavia ja muita rikosepäilyjä. Rikosnimikkeitä niissä ovat niin ikään törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen sekä eriasteiset rattijuopumukset ja lisäksi muun muassa vammantuottamus. Epäillyllä on keskeneräisiä asioita myös syyteharkinnassa ja käräjäoikeudessa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Seppälä Helsingin poliisilaitokselta.
Epäilty oli tuoreimman tapauksen aikaan ehdonalaisessa koevapaudessa.
Suurin osa epäillyistä rattijuopumusrikoksista, joista miestä epäillään, on tapahtunut Helsingissä. Niitä on viimeisen parin vuoden ajalta yhteensä kuusitoista ja pelkästään kuluvana vuonna kymmenen. Törkeää tekomuotoa epäillään seitsemässä jutussa.
‒ Poliisi esittää epäillyn vangitsemista, jotta henkilön pitkään jatkunut rikoskierre saataisiin katkaistuksi. Tällä toimenpiteellä tahdotaan suojella myös muita tienkulkijoita, etteivät he joutuisi vaaraan piittaamattoman ajotavan vuoksi, Seppälä toteaa.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory